Avoin hakemus

Haluamme kuulla sinusta lisää, olemme kasvava perheyritys ja etsimme joukkoomme uusia työkavereita!
Jos avoinna olevista työpaikoista ei juuri nyt löytynyt sinulle sopivaa tehtävää, voit jättää meille avoimen hakemuksen.

← Back

Hakemus on vastaanotettu! Palaamme asiaan mahdollisimman pikaisesti.

Sosionomi

Haemme OHJAAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työnsuorittamispaikka voi olla kummassa tahansa perhekodissa.

Hakijalla tulee olla sosionomi AMK-tason koulutus.
Eduksi katsotaan sijaishuollon työkokemus.
Toivo ammatillisen perhekodin arjessa painottuvat arvostava ja kunnioittava kohtaaminen sekä valmentava ja osallistava työskentely. Arkemme on selkeää, ennakoitua ja strukturoitua. Henkilökunta vastaa lasten kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta, yhdessä monialaisen verkoston kanssa.

Tehtäviisi kuuluvat lasten hoito-, ohjaus- ja kasvatustehtävät. Työ sisältää kirjallisia töitä, palavereihin osallistumista, verkostojen kanssa tehtävää yhteistyötä, yksikön arjen toiminnan sujuvuudesta huolehtimista sekä kehittämistehtäviä.
Työ on pääasiassa kaksivuorotyötä.

Vahvuuksina pidämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja jämäkkää, mutta huumorintajuista ja turvallista työotetta sekä kodin arjen hoitamiseen kuuluvien tehtävien taitamista. Tiimityöskentely- ja yhteistyötaidot ovat hallussa, mutta osaat myös työskennellä itsenäisesti.
Toimintamme on virikkeellistä, joten erilaiset liikunnalliset ja toiminnalliset taidot katsotaan myös eduksi. Työtä tehdään omalla persoonalla ja omia vahvuuksia hyödyntäen.

Työsuhde-etuina tarjoamme liikunta- ja kulttuuriedun, kattavan työterveyshuollon sekä tuemme täydennyskouluttautumistasi.

Sosionomin tehtäväkohtainen peruspalkka on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukainen. Vuorolisiä maksetaan keskimäärin 20–30%.

Tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Työpaikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.
Hakemukset osoitteeseen: hallinto@toivoapk.f

Kausityöntekijä, ohjaaja

Haemme kausityöntekijää määräaikaiseen työnsuhteeseen ajalle 1.5.-31.8.2026. Työnsuorittamispaikka voi olla kummassa tahansa perhekodissa.

Hakijalla tulee olla soveltuva AMK-tasoinen koulutus tai soveltuva 2. asteen koulutus.
Eduksi katsotaan sijaishuollon työkokemus.
Toivo ammatillisen perhekodin arjessa painottuvat arvostava ja kunnioittava kohtaaminen sekä valmentava ja osallistava työskentely. Arkemme on selkeää, ennakoitua ja strukturoitua. Henkilökunta vastaa lasten kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta, yhdessä monialaisen verkoston kanssa.

Tehtäviisi kuuluvat lasten hoito-, ohjaus- ja kasvatustehtävät. Työ sisältää kirjallisia töitä, palavereihin osallistumista, verkostojen kanssa tehtävää yhteistyötä, yksikön arjen toiminnan sujuvuudesta huolehtimista sekä kehittämistehtäviä.
Työ on pääasiassa kaksivuorotyötä.

Vahvuuksina pidämme hyviä vuorovaikutustaitoja ja jämäkkää, mutta huumorintajuista ja turvallista työotetta sekä kodin arjen hoitamiseen kuuluvien tehtävien taitamista. Tiimityöskentely- ja yhteistyötaidot ovat hallussa, mutta osaat myös työskennellä itsenäisesti.
Toimintamme on virikkeellistä, joten erilaiset liikunnalliset ja toiminnalliset taidot katsotaan myös eduksi. Työtä tehdään omalla persoonalla ja omia vahvuuksia hyödyntäen.

Työsuhde-etuna tarjoamme liikunta- ja kulttuuriedun

Ohjaajan tehtäväkohtainen peruspalkka on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukainen. Vuorolisiä maksetaan keskimäärin 20–30%.

Tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Työpaikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä tai viimeistään 1.5.2026.